19 heinäkuuta, 2013

FEELSLIKEFOREVERINSINGAPORE.

  

Kolmas päivä Singaporessa mut tuntuu kyllä et oltais oltu täällä jo viikko. Varsinki eka päivä oli ihan älyttömän pitkä ku saavuttiin tänne jo kuudelta aamulla eikä lennolla tai sitä ennen tullu nukuttua kovin paljoo... Mutta pakko sanoo että täällä on ihan mielettömän hienoo ja en oikeesti pysty uskomaan et oon oikeesti Singapores! Paitsi ilman puolesta kyllä, täällä on TOSI kosteeta ja lämmintä koko ajan ja vaikka ulkona näyttäin harmaalta ja synkältä nii se vaa huijaa. Lentokentältä ku astu ulos nii se ilma oikei vyöry päälle ja aluks oli vähän vaikee hengittää, mut nyt kun on ollu täällä jo sen pari päivää nii toi alkaa tuntuu jo aika raikkaalta eikä enää ees nii kuumalta :D 

Ekana päivänä mentii eka syömään aamupalaa ja sit oli kuuteen asti illalla aikaa tehä iha mitä vaan halus. Halusin nukkua mutta lähin kyllä silti tutkii muitten kans tätä kaupunkia ja käytiin kävelemäs tätä ympäri. Miljoona turistikuvaa ja sit hotellia päin. Iltapäivästä pääsin vihdoin jopa nukkuu muutaman tunnin ja sit illalla lähettiin Night Safarille. Söpöi eläimii ja hyvää ruokaa mut väsytti ihan sikana.

Tokana päivänä herättiin aamulla aikasin aamupalalle ja yheksältä lähettiin kiertää Arab Streettii, Little Indiaa ja China townii, ja käytiin Merlion patsaalla, moskeijas, buddhatemppelissä ja hindutemppelissä. Oli mielettömän hienon näköstä ja hyvää seuraa, had super fun~! Iltapäivästä menin Pian kanssa juoksee juoksumatolla ja sit rynnättiin suihkuun ja sen kautta parin tunnin koulutukseen. Koulutus oli lähinnä vaan jutustelua ja käytiin tärkeimpiä asioita läpi yhessä. SIt oli taas vapaata ihan iltaan asti, joten lähettiin shoppailee. Kierrettiin pienellä porukalla ensi kauppoja ja sitten mentiin syömään vähän (kirjaimellisesti :D) sushia. Saatto ne tarjoilijat vähän kattoo ku seittemän tyyppiä tilaa vaa kaks annosta ja vettä... :DD Maksettiin ja lähettiin taas kiertää, käytiin kattoo Arab streetin ruokabileet mut ei saatu ilmasta ruokaa niinku Andrew väitti :( Mentii hotellille ja Veeran ja Sofian huoneeseen vähäks aikaa datailee ja sit pojat ja Pia halus mennä uimaan nii mentii pienellä porukalla sinne vaikka puolet meistä sit istuskeli vaan altaan vieressä. Kello oli tuollon vasta kaheksan mut oli siistiä ihan pimeellä istuu altaan vieres ja vaan olla. Lähettiin ylös, datailtiin lisää ja tuli nälkä, mentiin hakee mäkkäristä iltapalaa ja takasin huotellille juttelee. Juteltiin ties mitä syvällistä kahteentoista asti ja sit vihdoin nukkuu. Väsytti taas ihan sikana ja mulla oli ollu joka päivä pää kipee mutta nyt ku nukuin kunnolla ja söin vähän paremmin ku aikasemmi ni se meni viime yönä pois. 

Tänään meillä on vapaata kolmeen asti iltapäivällä ja aattelin tästä mennä salille muutaman muun kanssa vähän tekee jotain ja kattoo sitte minne päädytään. Kolmelta lähetään Sentosan saarelle enkä kyllä tiiä yhtään mitä oottaa mut meille sanottiin et siel on nähtävää vaikka kokonaiseks viikoks. Huomenna aamulla huoneiden luovutus, vähän koulutusta vielä ja illalla yhentoista aikaan vihdoin kohti Brisbanee!! Oaoaooaa!!

BYEBYE
xoxo Sara


(ENGLISH!)

Third day in Singapore but it feels like we've been here for a week at least. Especially the first day was so long since we arrived here about 6 am and we didn't even sleep that much in the airplane... But I have to say it's awesome to be here and everything is so cool! The weather though, is so humid and warm and even if the sky would look dark it's really just deceiving everyone. 

First we went to eat breakfast and after that we had free time until 6pm in the evening. I wanted to sleep but still went to see the city with others. I took so many photos and soon we came back to the hotel. Most of us slept a bit and in the evening we went to the night safari. Cute animals and good food but soooo tired.

On the second day we went to see the ethnic places in the city. It was super and everything looked really lovely, had super fun~! After that I went to try hotel's treadmills with Pia and then we rushed to the shower and the to the training. We actually just talked about exchange things but it was fun. After that we had more free time so we decided to go to shopping. Some shops and we went to eat a little (literally :D) sushi. Two plates and some water for seven people... :DD Went back to the hotel to Veera's and Sofia's room to chat and surf in the net and then some of us wanted to go to swim so all of us went to the pool. It was actually super fun to just sit beside the pool in the dark and chat with others. Went back to the room to chat and surf, visited Mcdonalds and back to the hotel again to talk together. We chat until midnight really about everything and then we finally decided to go to sleep. 

Today we have free time until 3pm and then we are leaving to Sentosa island. Can't wait because we were told that there's so much to see we should spend at least a week in there. We're only going to be there for one afternoon so I hope we still see a lot. And tomorrow we are finally going to Australia, Brisbane here I come! Oaoaoaoaoaaaa!!

BYEBYE
xoxo Sara

15 heinäkuuta, 2013

LET'S FLY~


Tää ei tunnu todelta. En mä voi oikeesti olla lähössä HUOMENNA?! Mihin ne kaikki päivät katos. Minne meni viime syksy kun mä vasta unelmoin tästä. Minne meni se mielettömän pitkän tuntunen, ikuinen odotus joka kuitenki meni niin nopeesti että hyvä kun huomas. Mä muistan niin hyvin sen kun Jennan kanssa istuttiin aina hypyillä kahvilla vaan unelmoimassa miten joskus päästään kokee muu maailma, päästäis vihdoin ulkomaille ja vuodeks pois, mietittiin miten se vois olla mahollista ja toivottiin parasta. Sitten mä pääsin läpi rotareiden haastatteluista ja Jennakin löysi mahollisia tuttavia joiden kanssa asua ja jopa koulun jota käydä. Sitten mä sain tietää Australian ja kaikki muuttu aina vaan todellisemmaks. Nyt kun eilen nähtiin taas pitkästä aikaa ja vikaa kertaa ennen mun lähtöö, nii en vaa voi uskoo et me molemmat tehtiin se. Me oltiin suunniteltu tätä niin pienistä asti.


Multa on tosi monta kertaa kysytty, mitä teen tän vuoden jälkeen ja mikä on mun seuraava unelma. Oon vaan tähdänny tähän nii lujaa etten oo kerinny aatella mitään muuta. Siks tulevaisuus tuntuu jotenki arvaamattomalta. En yhtään tiiä mitä haluun tulevaisuudelta enkä sitä mitä teen tän jälkeen. Enkä varsinkaan sitä mikä mun seuraava unelma on. Lukion suoritan tietysti loppuun mut sen jälkeen kaikki on avointa. Ehkä lähen Mongoliaan vaeltaan tai sit en, sen näkee sitten. Nyt keskitän kaiken mun innon jännityksen ja energian tähän vuoteen enkä mihinkään muuhun.


Tänään kohti Helsinkiä ja huomenna kello 5 aamulla oon jo lentokentällä todella hyvin nukutun yön jälkeen oottamassa muiden vaihtareiden kanssa lähtöä. Matkalaukku on pakattu jo eikä se paina kun 22.5 kiloo ja maksimipaino on sen 23 kiloo. Saatiin itseasiassa erityislupa 30kilon laukkuihin kahelta ekalta lennolta mutta koska mun Australian sisänen lento on vaan ton 23 nii en voi muuta enää ottaa. Ehkä mä kuitenkin pärjään. 

Ens kerralla kun kirjotan oon luultavasti jo tuolla maailman toisella puolella. Niin epätodellista.

xoxo Sara

(ENGLISH!)

This doesn't feel real. I can't be really leaving TOMORROW?! Where all those days went. Where went last autumn when I just dreamed about this. Where went the longest waiting ever. I remember really well when Jenna and I used to go to have some coffee and we just talked and talked about leaving someday. And now we are both actually going! Yesterday we saw each other for the last time before my leave and I just can't believe we both did it. The thing we had planned since we were so young.

I've been asked for so many times now, that what I want to do after this year, what will be my next dream. I've just wanted to exchange so badly that I haven't even thought anything else. That's why the future seems so unexpected. I don't know what I want from the future or what I want to do after my year. And I really don't know what my next dream will be. Of course I'll finish high school but after that everything is still open. Maybe I go to Mongolia to do some hiking or maybe not, I will decide it later. Now I'm going to focus all my energy to this year and nothing else.

Today we will go to Helsinki and tomorrow at 5 o'clock I'm already at the airport waiting our depart with other exchange students. I'm sure we have all slept really well... My luggage weights 22.5 kilos and the limit is 23 :D Just under haha but I'll be alright.

Next time I'll write to you guys it will be from the other side of the world. So unreal.

xoxo Sara

11 heinäkuuta, 2013

JUST BRING YOUR SMILE.

A: koulu ♥

A on mun koulu ja B on ekan host-perheen koti. Tos välis on n. 6 kilsan matka. ♥


Tänään aamulla kun avasin sähköpostin nii siellä olikin lisää tietoja! Aussien Chairman ja mun kirjeenvaihtaja oli molemmat lähettäny mulle sähköpostilla mun GF:n ja AASESin ja niitten kans tietoja mun ekasta host-perheestä ja mun koulusta. Mun eka perhe kuulostaa aivan ihanalta. Siinä on äiti, isä, 18-vuotias tyttö ja 23-vuotias poika sekä kaks koiraa, kissa ja joitakin kultakaloja haha :D Kouluna mulla on St. Andrew's Catholic College ja se sijaitsee tuolla Redlynchissä. Katolinen koulu siis mut ei mua kyllä haittaa yhtään. Toi koulu kuulostaa tosi kivalta ja ja se on aika uuskin perustettu vuonna 2001. Sen koulupuku näyttää tosi kivalta ja siistiltä ja en löytäny ainakaa tuolta nettisivuilta mitään kovin tiukkia säädöksiä hiuksista ja meikistä mut saas nähä. Ja siellä voi lukee monii kieliä!! Oon niin onnellinen et esim. japani on siellä yleisesti opiskeltua nii mulla on vielä paremmat mahkut päästä opiskelee sitä myös! ♥ Lisäks siellä voi lukee ainakin ranskaa, italiaa ja kiinaa, sounds awesome.

Kun kysyin tänään Chairmanilta oisko sillä mitään erityistä mitä se haluis Suomesta, nii:
"Yes there are TWO very special things I want you to bring me.
A beautiful YEP smile.
A great attitude to your exchange.
If you have there two things - it will be the best gift possible."

I will ♥

xoxo Sara


(ENGLISH!)

This morning when I checked my email, there was some new information! My Chairman and also my correspondent had sent me the same email about my GF and AASES and they included information about my first host family and my school. My host family sounds so lovely. It includes mum. dad, daughter (18) and son (23). They also have two dogs, a cat and some goldfish haha :D My school will be St. Andrew's Catholic College and it's located in Redlynch. Catholic school but I don't mind at all. It sounds really nice and it's quite new, founded in 2001. the school uniform looks nice and simple and I didn't found so strict rules about doing hair or wearing make-up but we'll see. And they offer many languages to study!! I'm so so happy that e.g. japanese is widely studied so I have even bigger chance to be able to study that too! ♥ They offer also at least French, Italian and Chinese, sounds awesome.

When I asked my Chairman if there was anything specific he wanted to have from Finland, he said:
"Yes there are TWO very special things I want you to bring me.
A beautiful YEP smile.
A great attitude to your exchange.
If you have there two things - it will be the best gift possible."

I will ♥
xoxo Sara

09 heinäkuuta, 2013

ONEWEEK!


Paljon on taas kerenny tapahtua vähässä ajassa. Pari viikkoo sitten sunnuntaina näin taas ihanaakin ihanampaa Agnesia ja jotenkin ihan mielettömän ihmeellistä että seuraavan kerran kun tavataan nii se tapahtuu jo Australian puolella! Ollaan jo sovittu miittejä nii Sydneyyn ku Cairnsii ja en malta oottaa et päästää oikeesti toteuttaa meiän suunnitelmia, tietysti rotarien hyväksynnällä. Oli kyllä jännää huomata kuinka englannin puhuminen väsyttää, olin sen päivän jälkeen aivan poikki :D Mutta ehkä siihen muutamassa päivässä tuolla ausseissa sitten tottuu ainakin hope so. 


Sit viime viikon maanantaina hyvästelin Oonan ja Sonjan ja unohin mennä hammaslääkäriin... No soitin tiistaina aamulla sinne ja pahottelin ja ne kysy et oisko aikaa tulla heti ja menin sinne puolentunnin varotusajalla :D Sit tiistaina iltapäivällä menin Lotan, mun lapsuudenystävän luo yöks ja miittailin samalla yhtä toistakin kaveria. Oli ihanaa nähä pitkästä aikaa ja juteltiin monta tuntia ruoan ja leffojen merkeissä. Illalla katottiin vielä Harry Potter nelosta ja mentiin joskus kolmeen aikaan yöllä nukkuun. Samalla hyvästelin Lotan ku ei enää keretä missään nähä. 

Loppuviikon lomailin mökillä ja torstaina ne tiedot vihdoin tuli. Aoaoaaa oon vaan niin onnellinen tosta mun kaupungista ja mun klubista ja niistä ihanista ihmisistä siellä ja ylipäätään tästä koko vaihdosta! Mikään ei vois olla paremmin ♥ Perjantai-iltana hankittiin mulle turistiviisumi koska en sitä opiskeluviisumia kerkee täällä Suomen pääs enää saada. Ja saan Guarantee Forminkin vasta lentokentällä mun kirjeenvaihtajalta mut eipä se haittaa. Niin kauan ku mä oon oikeesti lähössä tasan viikon päästä, nii millään muulla ei oo välii :D


Lauantaina tajusin vaihtarifoorumin ansiosta kattoo mun visan loppumisajan ja sehän olikin jo 8-2013. Pankki ei ollu viikonloppuna auki nii mentiin sit eilen iskän kans pankkiin uusimaan sitä. Hankittii myös mulle tunnukset mun tilille et voin sit vuoden aikana antaa porukoille luvan nähä mun tilitiedot. Suosittelen teitä kaikkia lähteviä vaihtareita kans kattoo noi pankkiasiat hyvissä ajoin valmiiks ettei sit vuoden aikana tuu mitää kriisejä, esim. oisin voinu joutua oottaa uutta visaa pari viikkoo ennen ku se ois Suomesta päätyny Australian puolelle ja ois voinu olla vähän hankalaa. Pankin lisäks kävin ottamas passikuvia sitä virallista viisumia varten ja thank goodness ne kuvat onnistu ihan super hyvin! 

Viikonloppuna kävin myös mummin kans syömäs, äitin kans shoppaamas tuliaisia ja tarvittavia juttuja ausseja varten ja sen semmosta. Nyt mulla on melkein kaikki, mut esim suklaat ja salmiakit puuttuu ainaki vielä. Pakkaamista oon jo vähän alottanu niin et oon miettiny mitä kaikkee tuun tarviimaan ja keränny kaikkee tarpeellista muovipussiin. Ehkä pitäs alottaa se oikee pakkaaminenki kohta...


Vietettiin myös sukulaisten kanssa lettu-kestejä joita pidän ainakin ite vähän niinkun läksiäisinä. Ei mitään niin erikoista vaan yhessä oloo ja jutustelua. Oli muksaa ja oli ihanaa nähä kaikkia vielä yhessä. Nutella ja letut käy kyllä niin hyvin yhteen nomnomnomnomnomnom ♥


Tänään kävin aamulla kaupungissa kaupungin kirjastolla ottamas kuvia yhteen haastatteluun yhen tytön kanssa. Siinä ei menny kyllä kovin kauaa mut oli kivaa. Sen jälkee suuntasin miittaamaan Anskua, joka lähtee siis USAan ens vuodeks, vielä kerran. Oli ihan älyttömän ihana päivä ja päästiin jauhamaan vaihosta ja kaikesta muustakin vaikka millä mitalla. Toivottavasti Anskulla on ihana vuosi Californias ♥

En vaa voi millään uskoo et viikon päästä me ollaan jo matkalla ja luultavasti jo perillä Singapores! ;O

BYEBYE
xoxo Sara


(ENGLISH!)

So much has happened again in such a short time! I met the loveliest Agnes again on Sunday couple weeks ago and it's really unbelievable that next time we meet is going to be in Australia! We have planned to meet both in Sydney and Cairns and I hope that can really happen. It was interesting to realize how tired I was after speaking English all day. But I guess I'll get used to it in a couple of days in Australia, at least I hope so.

On Monday a week ago I said goodbye to Oona and Sonja and I also forgot to go to the dentist... Well fortunately I was able to go there on Tuesday morning so I just apologized my mistake and everything was fine again. In the afternoon I went to meet my childhood friend and we had a sleepover. I also met another friend of mine there and it was so fun to chat and eat and watch a movie together. I said goodbyes to them too since I won't see them again before my leave anymore.

The rest of the week I just had fun at our summer cottage and on Thursday some of the information finally came! Aaaoaoaoooa I'm so so super happy about my city and my club and all the lovely people there and really everything about this exchange! Nothing could be better ♥ I also got a visitor visa since I didn't have enough time to get the student visa. And I will get my Guarantee Form at the airport but it's all fine by me. As long as I'm really going to Australia, nothing else matters :D

On Saturday I realized to check when my bank card closes and it was next month. The bank wasn't open on the weekend so the first thing I did on Monday was going there with my dad. We ordered the new one and luckily it comes before my leave. I also went to take some photos for my visa and I'm so happy that they end up being really good!

At the weekend I went to dine with my grandma, shopping some needy things for Australia with my mum and stuff like that. I started packing a bit too, but I've just been thinking what to pack and collected necessary things together. Maybe I should start the real packing soon though...

We had I kind-of-farewell-party with my relatives couple day ago. Actually we just ate delicious pancakes together and hung out but still I count it as farewells. We had a nice time anyway. Btw, pancakes and nutella are soooo good together! nomnomnomnom ♥

Today I went to Jyväskylä in the morning for some kind of photo-shoot for an interview I participated. It didn't take so much time but it was really fun. Later I went to meet my dear friend Ansku, who's going to USA as an exchange student. It was such a lovely day and we end up talking so much about exchange and all the other things too. I hope she has a great year in California ♥

I really can't believe that in a week we are really going and probably in Singapore already! ;O

BYEBYE
xoxo Sara

04 heinäkuuta, 2013

CAIRNS!


HEEEY!! Tänään vihdoin sain tietoja! Kotikaupungiks varmistu Cairns, mitä olin jo epäilly alusta asti!! ♥♥♥ Suuri Valliriutta here I come! Sademetsät here I come! Kaikki maailman vaarallisimmat eläimet here I come! Sain kyllä vaan kaupungin ja klubin nimen tänään, klubina toimii siis Cairns Sunrise, maailman ihanin ja söpöin klubin nimi ever!! ♥♥♥ Koulusta enemmän ens maanantain jälkeen kun siellä alkaa taas koulu niin ne saa vahvituksen sieltä. Perheistä ei oo mitää varmaa mut jos niitä ei oo vielä sillonkaa ku meen sinne nii muutan väliaikasesti nva:an tai klubin puheenjohtajan luo. Ainakin toi puheenjohtaja on aivan ihanan olonen et ei haittais vaikka muuttasin sen ja sen vaimonki luokse. Kaikki on niin ihanaa enkä malta millään oottaa et vihdoin pääsen tonne irl!! ♥♥♥

xoxo Sara


(IN ENGLISH!)

HEEEY!! Today I finally got some of my information! My future hometown will be Cairns, the one I thought it would be from the very beginning!! ♥♥♥ Great Barrier Reef here I come! Rain forests here I come! The most dangerous animals in the world here I come! I only got to know my host city and the club which will be Cairns Sunrise, the loveliest and cutest club name ever!! ♥♥♥ About the school they will know more after next Monday when the school starts again and they'll have the approval. I still have no families and if I don't have them before I come there, I will most likely move to my youth counsellor or chairman. At least the chairman seems to be really lovely so I wouldn't mind living with him and her wife. Everything is so lovely and I can't wait to finally get there!! ♥♥♥

xoxo Sara