SAFARI PHOTOS PART TWO.

! KOALA !

...STAYS IN SAFARI

DAY 7 ULURU TO COOPER PEDY

Herattiin aikasin aamulla ja pakattiin teltat ennen aamupalaa. Se olikin sitten (toisiks) vika yo teltoissa! Mun kohdalla ma pakkasin lopulta kaks telttaa (koska se meian teltta romahti...) ja oikein ihanaa olikin kun ne oli niin likasia siita punasesta hiekasta ja sateesta... Kuitenkin, lahettiin aika nopeesti aamupalan jalkeen ajamaan koska meilla oli pitka matka eessa. Ajettiin tona paivana lahemmas 12 tuntia mutta se meni kylla tosi nopeesti nukkuessa ja muitten kanssa jutellessa ja taidettiin me yks elokuvakin kattoa. Ajettiin myos Northern Territorysta South Australiaan tona paivana ja otettiin kuvia niitten rajalla jalat puoliks kummallakin osavaltiolla hahah. Cooper Pedyyn ajaessa se meita jahdannu sade paatti taas alkaa ja sinne saapuessa kaikki tietkin tulvi ja vetta tuli vaan enemman ja enemman. Cooper Pedyssa sataa vuoden aikana noin kolmen paivan ajan ja tottakai meian siella ollessa sita sadetta tuli kuulemma melkein koko vuoden eesta... kuinka onnekkaita me oltiinkaan. Eniveis Cooper Pedy on tosi tunnettu sen opaalikaivoksista ja niin pahasta kuumuudesta etta melkein kaikki talot ja rakennukset siella on rakennettu maan alle. Mekin nukuttiin se yo maan alla ja kaytiin kiertamassa sen vieressa olevalla opaalikaivoksella. Meian oli aluks tarkotus olla tuolla Cooper Pedyssa kaks paivaa mutta ton sateen takia hypattiin yks paiva valista ja saatiin viettaa se sit Adelaidessa etta en valita! Leiriruoan sijasta mentiin kanssa tuolla pizzeriaan syomaan nomnomnom niin hyvaa.

DAY 8 COOPER PEDY TO GLADSTONE

Cooper Pedysta lahettiin aamulla ajamaan etelaan Gladstonea kohti.  Saatiin taas ajaa aika pitka matka mutta mun unenlahjoilla nukuin suurimman osan siita. Gladstonessa yovyttiin ”vainotussa” vankilassa Gladstone Gaolissa. Sinne saapuessa kaikki oli oikeesti jopa vahan kauhuissaan mukaan lukien mina, koska oltiin koko matka sinne kerrotty toisillemme tarinoita tosta vankilasta. Mutta sitten illallisen jalkeen kun kaks tatia sielta vankilasta piti meille kierroksen siella niin kaikkien pelko muuttu lahinna vaan nauruks koska ei niita pystyny ottamaan yhtaan tosissaan. Ne kerto meille kaikkia tarinoita niista huoneista ja miten ne ”kuulee” niita kuolleita vankeja mutta niitten koko olemus oli niin ylinayteltya etta ei kukaan enaa ees uskonu etta siella ois oikeesti ollu mitaan. Ja se viela etta ne oli laittanu ihme halloween kauhukraasaa joihinkin niista huonesta sai meiat lahinna saalimaan niita kun pelkaamaan haha. Isaac, pervo aboriginaalivanki, tuli meille kaikille kanssa tutuks ja ton yon jalkeen kaikilla oli oikeus kosketella kaikkia koska ”se oli Isaac” haha.

DAY 9 GLADSTONE TO ADELAIDE

Gladstonesta Adelaideen oli aika tekematon paiva, ajettiin paljon ja saavuttiin iltapaivalla Adelaideen. Ja nahtiin IKEA matkalla!! Leiriydyttiin Adelaide Seashoren lahella olevaan caravanparkkiin joka oli ihan mielettoman mukava ja siisti! Eka yo jouduttiin nukkumaan viela kerran teltoissa koska meian bussikuski ei saanu meille varattua muita paikkoja niin lyhyella ajalla mutta ei kylla haitannu, tuolla oli paljon kivempi ilma ja saatiin jopa siivottua meian teltat samalla. Adelaidessa oli kylla tosi kylma, varsinki yolla. Mentiin iltapaivasta pienen porukan kanssa kavelemaan siina vieressa olevalle rannalle ja keraamaan ihan mielettoman kauniita simpukoita. Nahtiin jopa auringonlasku sinne mereen (taalla Cairnsissa nakee vaan auringon nousun) ja kaveltiin sit takasin leiriin syomaan. Tona iltana me paadyttiin pelailemaan kaikenlaisia peleja mm. koalaa eli hypittiin toisten syliin/selkaan/minne ikina pystykaan ja kuka avaa nopeiten toisen rintsikat haha. Oli yks mukavimmista illoista koko safarin aikana ja kaikilla oli hauskaa yhessa (yleensa oltiin aina kolmessa eri porukassa). Tuun muistamaan ton ikuisesti.

DAY 10 ADELAIDE

Herattiin aamulla aika aikasin, siivottiin teltat ja syotiin aamupala. Yheksan jalkeen lahettiin kaikki bussilla keskustaan.  Keskustassa jakauduttiin pieniin porukoihin (meian porukka oli kylla siltikin liian iso, about 10 ihmista) ja lahettiin kiertelemaan ja seikkailemaan eri teille. Meian porukka meni heti ihan keskustaan ja paadyttiin shoppailemaan haha. Koko paiva kierrettiin oikeestaan vaan kauppoja lapi ja shoppailtiin. Kaytiin food courtilla syomassa ja tan jalkeen kierrettiin muutamissa puistoissa ja mentiin Adelaiden yliopistolle istumaan ja oottelemaan kun yhen brasilialaisen tyton kaveri oli tulossa keskustaan tapaamaan sita. Tan jalkeen mentiin viela vahaks aikaa keskustaan ja kierreltiin vahan ja lopulta jakauduttiin kahtia ja me istuttiin vaan hetki siella keskustassa ja mentiin sitten stadionia kohti koska kaikki muut kuulemma oli siella kattomassa footya. Ite en jaksanu menna sinne stadionille asti niin jain istumaan sinne puistoon hetkeks ja unelmoimaan hehe ja sit meian olikin jo aika palata takasin bussille ja miittasin sinne mennessa muutaman muun meian porukasta ja kaveltiin bussille. Meian piti olla tasan kello nelja oottamassa bussipysakilla mut meian bussikuski saapu lopulta vasta vartin yli... good job. Illasta mentiin muutaman muun tyton kanssa meian leirinpaikan lahella olevaan kahvilaan juomaan kuumaa kaakaota ja kattomaan kun auringonlaskua mereen. Yo paastiin nukkumaan semmosiin huoneisiin siella leiripaikalla ja se sanky oli tosi muksa.

DAY 11 ADELAIDE TO NARACOORTE

Paastiin taas ajamaan monta tuntia Naracoorteen mennessa ja matkalla ei oikeestaan tapahtunu muuta kun etta loydettiin akinda (semmonen iso siilin tyyppinen) tien vieresta! Tui kun se oli sopo.  Naracoortessa yovyttiin aluks tosi mukavan nakosella huoneistoalueella mutta yon tullessa huomattiin ne miljoonat mustat madot joita oli joka paikassa meian huoneesta aina suihkuun ja vessan lattiaan asti.... Koitettiin lakasta suurin osa niista pois meian huoneesta mutta silti seuraavana aamuna niita loyty joittenkin matkalaukuista ja tavaroista... Anyways, tona iltana me mentiin laheisille luolille tutustumaan lepakoihin (taalla Cairnsissa asuessa ne alkaa tuntua kylla aika tavallisilta) ja illan pimetessa mentiin kattomaan kun ne tuli luolista ulos saalistamaan. Meian tour guide oli kylla niin tylsa etta kukaan ei oikein jaksanu keskittya ja keskityttiin lahinna toisiimme... Mentiin viela myohemmin kavelemaan yhteen isompaan luolaan joka oli tosi kaunis ja sielta naky tahdet ja kaikki.

DAY 12 NARACOORTE TO WARRNAMBOOL

Kaikki oli tosi onnessaan kun paastiin niista madoista vihdoin eroon ja ajamaan taas. Tona paivana meian ei tarvinnu ajaa kovin kauaa, ehka 5-6 tuntia. Warrnambooliin saavuttiin aikasin iltapaivasta ja saatiin reilu tunti aikaa seikkailla sen pienessa keskustassa. Syotiin jaateloo ja jossain vaiheessa ma ja mun italialainen kaveri eksyttiin porukasta joten paatettiin menna meian omia reitteja ja loydettiin kaikenlaisia sopoja pikkuputiikkeja.  Sitten takasin bussille ja ajettiin meian hostelliin jossa oli Suomen lippu olohuoneen katossa!!! How awesome!  Tykkasin tosta hostellista ihan alyna, varsinkin ne sangyt siella oli jotain taivaallista. Meita oli 16 tyttoa samassa huoneessa joten voitte vaan kuvitella kuinka sotkusta siella lopulta oli haha. Syotiin illallinen tosi aikasin ja sit illasta mentiin kattomaan sellanen valoshow jostain uponneesta laivasta (tosi tunnettu taalla). Se oli tosi mielenkiintonen ja oli kiva tietaa enemman siita laivasta mutta se valoshow ei ollu kylla yhtaan niin hyva kun mita me nahtiin Singaporessa. Mutta se koko paikka oli rakennettu tosi vanhanaikasen Englannin ja Australian nakoseks joka oli tosi awesome. Takasin hostellissa istuttiin loppuilta kirjottelemassa paivakirjoja ja muistokirjeita muille. Ja loysin mun hair dye disaster sielunsiskon hahaha.

xoxo Sara

! JATKUU !

SAFARI.

Kaikki kokeet takana päin ja huomenna me Cairnsin vaihtarit liitytään mukaan meiän safariporukkaan! Nää muut on tullu/tulee tänne Brisbanesta ja Townsvillesta ja me ollaan vikat jotka sit liittyy mukaan ja perjantai-aamuna lennetään vihdoin Alice Springsiin ja se "kunnon" safari vihdoin alkaa!! Oon tosi innoissani tästä, tätähän on ootettu melkein koko vuos. Ainut mikä vähän surettaa on että sinne menee samalla kaikki mun lomat joten ei tuu olemaan paljoo aikaa rentoutua tai nähä mun aussikavereita. Mutta eiköhän siitä selvitä, vihdoin pääsen viettää enemmän aikaa muitten vaihtareiden kanssa ja näkemään Australiaa kun en oo vielä oikei minnekkään matkustanu. So keen!! 

Mutta niin, nyt tulee blogillekin kolmen viikon tauko ja sen jälkeen toivottavasti kunnon kuvapommi, koittakaa kestää. Tässä pitäis vielä pakkailla kun tulin vasta äsken kotiin (olin yhen kaverin luona matikan kokeen jälkeen hehe) ja kaikki vähän puolitiessä... Musta on alkanu tulla jo liian australialainen kun otan kaiken nykyään niin no worries - asenteella :D

Nähdään kolmen viikon päästä! xoxoxo

Sara

NO ONE EVER TOLD ME IT WOULD BE THIS HARD.

Muutamasta muusta vaihtariblogista inspiroituneena aattelin tulla itekkin kertomaan välillä tän vaihtovuoden huonoista puolista ja niistä ''vaietuista'' vaikeista hetkistä. Te jotka siellä ruudun takana ootte pidempään ollut ja seuraillut ootte varmaan huomannu kuinka positiivisia mun postaukset aina on mutta se on oikeestaan vaan se pintapuoli tähän elämään. Vaihtovuosi on elämän paras vuosi ja niin edelleen niinkun kaikkialla mainostetaan ja yhdyn tähän ihan sataprosenttisesti. Mutta välillä mietin myös kuinka tärkeetä mulle ois ollut että joku ois kertonu myös niistä vaikeista hetkistä ja siitä kuinka rankkaa maailman toiselle puolelle muuttaminen oikeesti on.

Ihan välikommenttina äitille, elän mun unelmaa täällä ja oon oikeesti ihan hirmu onnellinen varsinkin nyt, mutta se ei estä niitä vaikeuksiakaan silti tulemasta, ne on vaan vähän erilaisia ajankohasta riippuen. Joten älä huoli, mulla on kyllä kaikki hyvin!

Viime vuonna ja erityisesti viime kesänä en ois voinut olla enemmän innoissani siitä ajatuksesta että pääsen vihdoin Suomesta pois ja kokeilemaan ihan ikiomaa elämää jossain näinkin kaukana kun Australia. Päässä pyöri vaan kaikki positiiviset ja coolit asia joita tuun täällä vuoden aikana kokemaan ja kulttuurishokista puhuttaessa ajattelin vaan että mikä kulttuurishokki, pöh pöh, kuhan pääsen pois Suomesta niin kaikki on vaan unelmaa. Ajattelin että enhän mä voi olla niin heikko, että kärsisin jostain kulttuurishokista. Mutta kuinka väärässä mä olinkaan.

Mun vuosi täällä alko sillä että monen tunnin koneessa istumisen ja monen lentokoneen vaihtamisen jälkeen saavuin 'pirteenä' aamupäivästä Cairnsin lentokentälle ja mietin että mitäs nyt. Mulle ei oltu kerrottu kuka mua ois vastassa tai ees missä tavattaisiin, päädyin vaan kävelemään ihmismassan mukana koneesta ulos ja eteenpäin. Mun rotaribleiserin ansiosta yks pariskunta sit bongas mut kävelemässä eksyneen näkösenä ja nykäsi hihasta ja sanoi että tervetuloa Australiaan ja me ollaan rotareita. Esitteli vielä nimensäkin mutta eihän ne siinä väsyneessä tilassa tai muutenkaan sanonu mulle yhtään mitään. Ne lopulta kuskas mut mun counsellorin luokse sademetsän ympäröimiä katuja ja minä suurin silmin kattelin vaan ympärilleni ja aattelin että paratiisiin oon vihdoin päässy.

Counsellorin talon eessä mua ootti kyltti jossa luki tervetuloa sara ja jopa Suomen lippu sinne oli saatu kopioitua. Sisälle astuessa mua odotti se ensimmäinen shokki. Lähemmäs 30-40 ihmistä juhlimassa ja kättelemässä mua. Mua haluttiin kuviin ja kertomaan kaikkee matkasta ja itestäni ja hymyiltiin ystävällisesti. Vaikka kympin oppilas englannissa olinkin ja ajattelin että sehän on ihan helppo kieli ja oon varmasti tosi natiivi puhuja niin ei ei, en saanu sanaa suustani ja kaikki lauseetkin oli ihan sekavia. Lopulta pääsin pakenemaan mun 'omaan' huoneeseen nukkumaan. Muuta en oiskaan voinut pyytää.

Tän ensimmäisen päivän jälkeen ajattelin että nythän kaikki on taas mahtavasti ja tästä tää lähtee, unelmaa vaan koko vuos. Mutta ei se ihan niin menny. Ensimmäiset viikot ja varmaan tällei jälkikäteen jopa kuukaudet olin ihan mielettömän väsyny koko ajan ja vaan englannin puhuminen kellon ympäri vei ihan liikaa energiaa. Silti hymyssä suin olin aina valmis kokemaan uutta ja pääsinkin käymään upeimmissa paikoissa ikinä, mukaan lukien Uusi-Seelanti. Mutta siihen liitty myös stressiä, sillä tonne U-Seelantiin mentiin sen takia että mulla ei ollut kunnollista viisumia. Ilman sitä oisin varmaan lentäny aika nopeesti takasin kotia.

Myös mun ekaan perheeseen muuttaessa stressasin että mitä tulee tapahtumaan ja ekana aamuna herätessä siitä uudesta 'kodista' en ees uskaltanu mennä avaamaan jääkaappia ja syömään aamupalaa. Muutenkin tää eka perhe oli tosi rankka kokemus mulle, ja jos oisin ollu viisaampi enkä vaan halunnu miellyttää kaikkia ni olisin vaihtanut perhettä. Mutta suomalainen sisu puski liikaa päälle ja ajattelin että kyllä se siitä paranee. No, paranihan se sitten kun vaihdoin lopulta mun toiseen perheeseen. En oo tästä varmaan aiemmin maininnu mitään, mutta tää eka perhe ei huomioinu mua juuri ollenkaan. Ensimmäisellä illallisella istuttiin ruokapöydän ääreen (oli muuten yks ainoista kerroista kun koko pöytää ylipäätään käytettiin) ja mun host isä sano että sara, nyt sulla on 5 minuuttia aikaa puhua itestäs ja Suomesta. Sen jälkeen koko asiaa ei mainittu kertaakaan eikä mun kertomuksia Suomesta ees kuunneltu. Sen neljän kuukauden aikana mitä tossa perheessä asuin vietin suurimman osan ajasta joko telkkaria kattoessa (sillon kun ne ylipäätään harvoin oli vapaana) ja nukkuessa. Oikeita kavereita en ollu koulusta vielä oikein saanu ja mun sisaruksiakaan ei ois voinu vähempää kiinnostaa olla mun kanssa, niitten huoneen ovet oli aina kiinni. Ja sitten kun koitin niille jutella niin sain vastauksena yleensä joko vitsiä musta ja mun aksentista tai puhetta ihan kun 5-vuotiaalle ois vastattu.

Samaan aikaan sitten Suomessa mun mummi menehtyi. Olinhan mä sen aavistanu jo ennen lähtöäni ja sanonu hyvästit mutta ei se siitä sen helpompaa tehny. Kaikista vaikeinta oli kun ei ollut oikein ketään kelle puhua. Tai ylipäätään mulla ei ollut halua puhua. Host perhe ei ollu yhtään läheinen ja counsellorinkaan kanssa en ollu ollut pitkään aikaan tekemisissä. Mun counsellor toi mulle kukkia mikä oikeestaan vaan pahensi mun surua. Ja osanottoja sain paljonkin mutta ei kukaan tienny tai tuntenu mun mummia tai perhettä niin et ois oikeesti tienny miltä musta tuntuu. Olin kuitenkin alusta asti päättäny että kotiinhan mä en lähe tai muuten en ehkä halua tulla takasin. Paras päätös tän vuoden aikana koska varsinkin nyt tajuan kuinka paljosta mä oisin jääny paitsi.

Hautajaisten jälkeen mä kuitenkin kaduin etten lähteny koska kaikki siellä Suomessa tuntu olevan niin paljon paremmin. Joulu oli tulossa ja lunta maassa ja mä täällä maailman toisella puolella perheessä joka ei välittänyt musta yhtään ja jos tein jotain väärin ni sain vaan huudot niskaani ja paheksuvia katseita. Mutta en mä voinu ees suuttua tai osottaa tunteitani koska halusin olla kiitollinen että ne oli ottanu mut elämään niitten kanssa.Tässä vaiheessa tajusin kuinka hieno maa Suomi oikeesti on ja mun isänmaallisuus nousi nollasta sataan. Oon niin ylpee olla suomalainen.

Sitten vihdoin vaihdoin perhettä ja kaikki alko sujumaan paremmin. Vaihdoin kaveripiiriä koulussa ja sain maailman ihanimmat kaverit ympärilleni. Lähennyin mun host äitin (asuin sen kanssa kahestaan) ihan mielettömästi ja meistä tuli erottamattomat. Oltiin molemmat mummoja ja naurettiin meidän granny päiväunille ja mummotavoille. Sain vihdoin kokee sitä lämpöö ja kodin tuntua, siitä rantatalosta tuli mun toinen koti. Tässä vaiheessa joulu ja uusivuosi kuitenki rysähti päälle. Joulu ilman omaa perhettä on ollu varmaan yks kamalimmista muistoista ikinä mun elämässä. Masennuin ja mun host äiti huomas sen. Masennuin lisää koska en halunnu pahottaa sen mieltä. Olin hiljanen ja halusin vaan purkaa tunteita omassa rauhassa. Eikä se uusvuos niin hauska ollu myöskään. Sain jälkikäteen kuulla kuinka muut vaihtarit oli ollu juhlimassa ja 'luullu' et mäkin tiesin mut en vaan halunnu tulla. Istuin sitten uudenvuoden yksin kattomassa telkkaria. Sounds fun, right.

Heti uudenvuoden jälkeen kaikki kuitenki helpotti. Oon kuullu varmaan miljoona kertaa että vaihtovuodesta se eka puolisko on aina se rankempi enkä vois olla enemmän samaa mieltä. Tammikuun jälkeen oon vihdoin päässy tärkeeks osaks mun kaveripiiriä ja rakastan niitä ihan mielettömästi. Mun host perheet välittää musta ihan sikana ja rakastan niitäkin ihan liikaa. Liikutuin melkein kyyneliin kun tää mun nykysen host perheen isä kysy multa mitä mieltä oon siitä et muuta Kurandaan safarin jälkeen. Juteltiin tosi pitkään tosta ja vihdoin joku kysy multa mielipidettä mua koskeviin asioihin eikä vaan olettanu et mä oon sujut kaiken kanssa. Lopulta päädyttiin siihen että mun host isä kysy klubilta josko nää vois pitää mut ja asuisin täs perhees koko loppu ajan ja näinhän siinä kävi! Oon niin onnelline että nää rakastaa mua ku omaa tytärtään ja oon oikeesti osa tätä perhettä enkä vaan joku ulkomaalanen niinku mun ekassa perheessä.

Tällä viikolla (etenkin meiän year 12 retreatin takia) oon saanu kuulla kuinka monet ihmiset tulee ikävöimään mua ihan hurjasti, kuinka ne ei halua että lähen ja kuinka liian nopeesti tää vuosi on mennyt. Voisinki sanoo että tää toinen puolisko on varmaan ihan yhtä rankka kun toi ekakin, mutta vaan eri tavalla. Tuntuu, että nyt kun mä oon vihdoin ja viimein rakentanu ittelleni elämän tänne, niin sit se riistetään multa. Täytyy sanoo hyvästit kaikille tietäen et yli puolta niistä ihmisistä en tuu enää ikinä tapaamaan. Missaan näitten formalit ja puolet näitten tärkeimmästä kouluvuodesta. Kun nää käy läpi niitten viimesiä asioita koulussa ni mulla ne kaikki on vielä eessä.

Asia joka tekee tästä puoliskosta vaikeen ja josta en oo oikeestaan nähny puhuttavan paljoa on se että kukaan ei ymmärrä mitä sä käyt läpi. Muut vaihtarit osaa parhaiten samastua suhun mutta loppuen lopuks kaikkien vuosi on ihan erilainen. Mä tiiän, että kun mä sanon mun rakkaille Suomessa että en haluu tulla takasin, ni se satuttaa niitä samoin kun se että sanon et kaipaan takasin satuttaa näitä ihmisiä täällä. Mä tiiän, että mä en voi puhua mun tunteista samalla tavalla kaikille koska ne ei ymmärrä millasta tää oikeesti on. Ja mä uskon, että tuun satuttaa mun lähimmäisiä Suomessa ihan liikaa, kun sit vihdoin palaan takasin mutta kaipaan takas tänne. Kukaan ei voi selittää millasta on oikeesti elää kahen maan ja paikan välissä. Mä niin toivon et joku ois kertonu tästä mulle. Kukaan ei kertonu kuinka rankkaa on oikeesti erota näistä ihmisistä ja palata takasin, tai kuinka rankkaa on tietää että puhuessaan honestly omista tunteistaan ni se aina satuttaa jotakuta.

Mulle kaikista vaikeinta tässä vuodessa on ollu varmaan se, että mä en pysty ilmasemaan tunteitani samalla tavalla kun omassa kodissa Suomen puolella. Oon ihan hirmu tunteellinen ja herkkä ja voin vaan kuvitella kuinka kauhistuneena kaikki ajattelis että mulla on aina jotain ongelmia kun näyttäsin mun tunteita. En tiiä pystyykö muut vaihtarit tähän samaistumaan, mutta mulle on ainakin tärkeetä olla aina ilonen ja hymyillä vaikka sisällä mä kävisin ties mitä myrskyä läpi. En haluu satuttaa muita mutta joissain tilanteissa tiiän et tää satuttaa vaan enemmän mua. Aina pitää olla kiitollinen ja auttavainen, innoissaan kaikesta uudesta ja kiinnostunut vaikka oikeesti ei vois vähempää kiinnostaa.

Kun mä ennen tätä vuotta aattelin että kulttuurishokki on vaan heikoille, niin ei se oikeesti oo. Se on vaan asia jonka ihan varmasti joka ikinen ulkomaille muuttanu käy läpi. Se miten sä siitä pääset yli tekee susta vaan vahvemman. Ja jälkeenpäin saa vaan miettiä kuinka paljon sisua meissä jokaisessa joka sen käy läpi on.

Vaihtovuosi on kirjaimellisesti kuin ruusuilla tanssimista. Ne ruusut on kauniita ja ihania hetkiä, mutta niitten piikit sattuu sua jalkoihin aina kun astuu niihin ja raapii sut verille. Se, miten niistä piikeistä nousee aina vaan ylös eikä luovuta, on se koettelemus minkä vaihtovuosi kaikille antaa.

xoxo Sara

"WAIT ASK ME WHERE I'M GETTING PICKED UP AGAIN"

On tapahtunu taas ihan alyttomasti kaikkee ja ma oon pahoillani etta en oo kirjottanu in ages mutta mua pelottaa kuinka vahan aikaa mulla on enaa jaljella ja bloggerin sijasta valitsen mielummin mun kaverit ja elaman taalla (viela kun siihen on mahollisuus :( ).

Anyway tassa nyt vihdoin miljoona kuvaa mun lomasta ja elamasta taalla. En ajatellu kirjottaa talla kertaa kovinkaan paljoa ettei taa veny ihan mahottomuuksiin mutta kaikessa yksinkertasuudessaan mun elama taalla on taydellista ja oon vaan onnellinen kaikesta mita elama mulle antaa.

Otsikko muuten talta paivalta kun opetin taas mun kavereille suomee ja koitin saada niita sanomaan "en tiia" ni ei sujunu ihan niiku piti haha. Niitten mielesta kun en tiia ja india kuulosti samalta. Sitten kun kavelin yhen niista kans koulusta pois ni puhuttii siita et mista meian porukat hakee meita ja se ei osannu selittaa mista sita tullaa hakee ni sit ku se oli lahos se sano et "ask me where i'm getting picked up again" ja sit kun ma kysyin ni se sano "india" hahaha.

kolmen koiran ulkoiluttaminen ei oo niin helppoo kun kuvittelis

mentiin Emman kans uimaan Mossman Gorgelle ---->

maki haluun kokeilla tata

uimassa mun kavereitten kanssa (and look at this gorgeous view from my friend's place ! )

elaintarhassa, rakastan naita aussien varotusmerkkeja

tulee ikava naita kaikkii hedelmia taalla

Botanic Gardens

Scenic Train Kurandaan ja tassa nakyy Cairnssista eri suburbeja

Gordonvale ja tallasii kaikki pienemmat kylat taalla on !

voit ostaa mm. banaaneja ja mangoja

Yayoi, Cecilia and I having morning tea in town

outback Australia --->

kaytiin kattoo The Phantom of the Opera naytelmana

mun rakkaus lagooni

uimassa naitten viisaiden kanssa --->

muutto... mutta rakastan tatakin perhetta etta eikohan tasta selvita

see you soon xoxo

P.S. Viimein taas vahan videoo mun elamasta, anteeks etta on mustavalkonen mutta puhelin sotki jossain vaihees noita vareja ni paatin make sure ja laittaa suoraan pois. Hope you like!